Tilikarelia Oy

Referenssit

”Pitkän asiakkuutemme varrelle on kertynyt monenlaisia tapahtumia; kirjanpidon vastuuhenkilön vaihtumisista sukupolvenvaihdokseen yrityksessämme. Kaikki tapahtuneet ovat sujuneet joustavasti ja yhteistyömme on vain lujittunut vuosien saatossa. Asiakkuutemme on jatkunut aina vuodesta 1993.”

Janne Nuutinen
Kuljetusliike Aho & Nuutinen Oy, ANM-Kuljetus Oy


”Olemme yksi maamme yhdestätoista sosiaalialan osaamiskeskuksesta. Toimimme asiantuntija- ja verkosto-organisaationa sosiaalialan käytännön työn, tutkimus- ja opetustoiminnan sekä kuntien ja muiden palveluntuottajien välillä. Toimintamme on suurimmalta osin projektiluonteista ja vaatii tarkkaa budjetointia ja seurantaa. Nykyiset sähköiset ohjelmistot mahdollistavat yhteisen työskentelyn samassa ohjelmistossa. Olemme Tilikarelian kanssa saaneet muokattua tarpeisiimme sopivan yhteistyömallin.”

Leena Kaljunen
Socom, Kaakkois-Suomen Sosiaalialan osaamiskeskus Oy

”Olemme vuodesta 2006 lähtien käyttäneet Tilikarelian Controller-palvelua. Koko konsernimme ja liiketoimintamme kasvaessa, on ollut hyödyllistä, että meillä johdon tukena on henkilö, joka pystyy seulomaan taloustiedoista merkityksellisiä ja reaaliaikaisia tietoja johdon päätöksenteon tueksi.”

Ville Immonen, Liiketoiminnanjohtaja
Premekon Oy



”Yhteistyössä tilitoimistomme kanssa olemme aloittaneet sähköiseen taloushallintoon siirtymisen. Tilikarelia on ollut apuna siirtymisprosessissa ja hoitanut tekniset asiat, jolloin itsellemme on jäänyt vain ohjelmiston käytön opettelu ja toimintatapojen muutokseen totuttautuminen. Jo nyt olemme huomanneet, että paperitöihin menee vähemmin aikaa ja tieto on nopeasti saatavilla silloin kun sitä tarvitsemme.”

Timo Holopainen ja Juha-Pekka Niku, Lappeenrannan Keittiökeskus Oy

Tilikarelia Oy
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta

+358 (0)20 749 7340
asiakaspalvelu(at)tilikarelia.fi
Avoinna arkisin klo 9 – 14
(sovittaessa muinakin aikoina)
Y-tunnus 0423828-6

auktorisoitu

Kaakon Nettipalvelu Oy