Tilikarelia Oy

Uutiset

19.09.2018

Uusi valtuuspalvelu tulossa – tarkista kaupparekisterin tiedot

Suomessa ollaan ottamassa käyttöön uutta Suomi.fi-valtuudet -palvelua. Se korvaa Katso-tunnistautumisen ja Katso-roolit.

Palvelun kautta voit valtuuttaa Tilikarelian hoitamaan asioita puolestasi, esimerkiksi omaveroilmoitukset. Jotta asiointi asiakkaiden puolesta onnistuu, Tilikarelian täytyy hakea Suomi.fi -valtuuksia asiakkaan puolesta. Yrityksen puolesta valtuudet asiointiin voi antaa vain nimenkirjoitusoikeuden omaava henkilö.

Valtuusrekisteri hakee tiedot kaupparekisteristä. Nyt onkin hyvä aika varmistaa, että tiedot ovat ajan tasalla, jotta valtuuttamisessa ei tule loppuvuodesta ongelmia.

Valtuuksien käyttö edellyttää ns. vahvaa tunnistautumista, eli pankkitunnusten, varmennekortin tai mobiilivarmenteen käyttöä.

Tilikarelia lähettää vuoden loppupuolella tarkat ohjeet valtuuksien hyväksymistä varten, kun valtuusrekisteri on saatu toimintavalmiiksi.

Palvelun beta-versioon voi käydä tutustumassa jo nyt.

Suomi.fi -verkkopalvelu on tarkoitettu kansalaisille, yrityksille ja yhteisöille sekä viranomaisille. Sieltä löytyvät julkiset palvelut ja monenlaista tietoa eri tilanteisiin, ajasta ja paikasta riippumatta. Palvelun kehittämisestä vastaa Väestörekisterikeskus. Tarkempaa tietoa tästä linkistä.

Tässä linkissä lisää Suomi.fi valtuuksista.

Tilikarelia Oy
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta

+358 (0)20 749 7340
asiakaspalvelu(at)tilikarelia.fi
Avoinna arkisin klo 9 – 14
(sovittaessa muinakin aikoina)
Y-tunnus 0423828-6

auktorisoitu

Kaakon Nettipalvelu Oy